Mistä ja milloin kaikki alkoi??

Mistä tietää milloin asiat alkavat mennä väärään suuntaan?

Oliko päiväkodissa kiusaaminen alkusysäys? Vai oliko se edes kiusaamista? Entä kilpaurheilu, mikä vaikutus sillä oli masennuksen ja syömishäiriön puhkeamiseen? Entä huono isäsuhde? Tai äidin työmatkustaminen? Mistä tämä kaikki alkoi??

 Meeri on nyt 18-vuotias lukiolainen. Tai periaatteessa on, käytännössä lukio loppui viime talveen. Mutta vielä siitä ei ole luovuttu, vaikkei koulunkäynti ole onnistunutkaan. Ehkä sitten joskus kun vointi on parempi.

Tunnollinen isosisko, joka yläasteen kasiluokan kevääseen asti hoiti kaikki asiansa itsenäisesti ja esimerkillisesti. Oli SM-tason kilpaurheilu, koulunkäynti ja ystävät (silloin kun niitä ehti tapaamaan). Pienestä pitäen hiljainen ja arka ja tunnollinen tyttö. Suvun tähti ja esimerkki kaikkien muiden serkkujen joukossa. Kyllä Meeri hoitaa ja kyllä Meeriin voi luottaa. Kaunis ja hoikka, mallin mitoissa.

Sitten kasin keväällä alkoi kapinointi - kilpaurheilu jäi ja koulunkäynti ei kiinnostanut. Ennen niin siisti oma huone oli yhtä kaaosta, ovet paukkuivat ja puhevälit huononivat entisestään. Isän kanssa tappelut olivat normipäivää. Ihan normaaleja murkkujuttuja, tai niin me vanhemmat ainakin luulimme.

Lukion alku meni hyvin, vaikka kaikki edellämainitut jutut jatkuivat. Tuli uusia kavereita ja uusi innostus urheiluun kuntosalilla käynnin myötä. Pikkuhiljaa kuntosalikäynnit lisääntyivät ja jossain vaiheessa elämä olikin vain salilla käyntiä, karkkilakkoa ja terveellistä ruokailua. Kiukkua ja vihamielistä käytöstä kotona ja erityisesti isän kanssa.

Tässä vaiheessa olisi varmasti pitänyt herätä. Mutta ei.

Hyviä ja iloisia kausiakin oli välillä, kivoja ulkomaanmatkoja ja juttuja kavereiden kanssa.

Kunnes sitten shokkina tieto vakavasta itsemurhayrityksestä ja siirto nuoriso-osastohoitojakso.

Tässä vaiheessa vasta me vanhemmat heräsimme ja olimme täysin ymmällämme. Miten ihmeessä meidän Meeri on tässä tilanteessa? Ensi diagnoosina vakava masennus

Miten ihmeessä äiti voi olla näin sokea? Olisinko voinut vaikuttaa jos olisin tiennyt huonosta voinnista ja masennuksen lisääntymisestä? Ainakin olisimme voineet hakea apua aikaisemmassa vaiheessa.

Syvällä ollaan - aika hengähtää

Tyttäreni on sairastunut erittäin syvään ja vakavaan masennukseen.
Alkusyksyllä tilanne päättyi jälleen kerran itsemurhayritykseen ja sairaalahoitoon.

Valtava helpotus ja mahdollisuus hengittää. Valtava suru ja tuska - miksi näin, mitä olisin voinut tehdä toisin, paraneeko hän ikinä. Päivät menevät sumussa ja surussa. Onneksi kuitenkin nyt ei tarvitse pelätä ja vartioida vaan vastuu on sairaalalla. Kotonaolo ei enää ollut vaihtoehto.

Halu uskoa että elämä voittaa ja joku päivä aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja voin hengittää syvään ja olla onnellinen. Toisaalta pelko ettei tämä ikinä muutu ja miksi tyttäreni tuska vaan lisääntyy ja vointi pahenee. Lääkitystä lisätään ja mitään ei tapahdu.

Miksi hän? Mitä tein väärin? Olisi edes joku toinen sairaus, jota vastaan voisi oikeasti taistella.